HATTU PÄÄSTÄ PERHEYRITTÄJYYDELLE
Perhe on pahin vai paras? Kaasalaisten puhtausalan perheyritys täyttää muikeat 45 vuotta. Veljekset Mika ja Krister luotsaavat tänä päivänä maahantuonti-, myynti- ja palveluyritystä yksissä tuumin. Veljesten vanhemmat Juha ja Aulikki luovuttivat yrityksen seitsemän vuotta sitten hyvillä mielin poikiensa hoidettavaksi. Yritysryppään historia sisältää velimiesten lisäksi vaimoja, serkkuja ja muita sukulaisia. Kaikki tässä vahvoja persoonia vilisevässä yrityksessä tehdään perhearvojen ehdoilla ja yhteistyötä tehdään mieluummin muiden perheyritysten kanssa. Koko henkilökunta on yhtä suurta perhettä. Raha ei ole niin tärkeää, vaan perhe, elämänlaatu ja turvallisuus.
Kaikki alkoi koleana marraskuun päivänä 1977
Myyntimies Juha ’Jussi’ Kaasalainen oli kulkeutunut nuorena miehenä työn perässä Punkaharjulta Lahteen ja Taskilta (nykyisin Diversey) Nykypalvelu Oy:lle, jossa myyntijohtaja Erkki Mäkelä huomasi nuoren leijonan kyvyt. Sittemmin Erkki kannusti Jussia perustamaan oman yrityksen ja suositteli häntä tavarantoimittajille. 21.11.1977 alkoi Suomen Alfa Cleaning Oy:n tarina. Toisena mentorina toimi Laitossiivous Oy:n Pentti Liukkonen, jonka neuvoista oli suuri apu alkavalle yrittäjälle. – Ensimmäisen tärkeän toimitussopimuksen solmin Sarvis Oy:n kauppaneuvos Lauri Kivekkään kanssa ja oli se nuorelle miehelle jännittävä kohtaaminen, tuolloin 25-vuotias Jussi Kaasalainen muistelee. Tärkeitä ihmisiä yrityksen alkutaipaleella oli useita, kuten Seppo, Jori, Kaitsu, Aku, Ville… Kaupankäynti lähti hyvin käyntiin, mutta veri veti kuitenkin kotiseudulle Savonlinnaan. Jussi laittoi ilmoituksen paikallislehteen ja vuokrasi autotallin Heikinpohjantie 23:sta Savonlinnasta. 6000 markan lainapääoman turvin Jussi hankki tuotevaraston ja aloitti yrittäjätaipaleen myymällä puhtausalan tuotteita Savonlinnan talousalueelle ja koko Suomeen.
Yritys, perhe ja tavoitteet kasvavat
70-luvun loppu ja 80-luku oli vahvaa kasvun aikaa. Esikoispoika Krister, joka oli syntynyt vuonna 1973, matkusti usein bussilla jo päiväkodista isän ja äidin työpaikalle ’pöntöttämään’. Pesuaineet toimitettiin 200 litran tynnyreissä ja ne pöntötettiin viiden litran kanistereihin. Se oli tärkeä homma nuorelle miehelle. Firman ikkunoissa komeilivat uunituoreet firman siniset logot ja myrkyn vihreässä konttorissa äiti Aulikki hoiti laskutusta. Kaksoisveli ja serkkupoika otettiin firmaan töihin. Jussi kiersi maata ja tuotevalikoima kasvoi. Mukaan tulivat Scanvac –lattianhoitokoneet, Hedegrenin imurit, 3M:n tuotteet, AlfaMatic –koneet, Vileda ja monta muuta. – Vuosina 1978 – 1991 olimme Karkoneen Aramis-koneiden paras jälleenmyyjä, Jussi muistaa. – Oli se hienoa aikaa ja myyntikilpailuissa oli uskomattoman hienot palkinnot. Kerran tosin halusin palkintona ollutta upeaa kasettisoitinta konttorille enemmän kuin pääpalkintona ollutta Filippiinien matkaa, Jussi nauraa. Yritys muutti kivijalkakauppansa uusiin isompiin tiloihin Satamakadun kautta Kirkkokadulle. Jussi etsi maailmalta laadukkaita siivouskoneita Suomeen tuotavaksi ja niille jälleenmyyjiä Suomessa. Samalla myös nuorempi pojista Mika ilmestyi mukaan firman kuvioihin lähes jokaisen koulupäivän jälkeen. – Mika on synnynnäinen myyjä. Ensimmäisen koneen, vesi-pölynimurin, Numatic Charlesin, Mika myi jo ennen kuin oppi kunnolla lukemaan, Krister ihmettelee.
– Olemme Mikan kanssa aika erilaisia persoonallisuuksia, mutta tiiviisti pidetään yhtä, veljekset kuin ilvekset vahvistavat. – Kun meillä on ikäeroa 13 vuotta. pitää tehdä töitä sen eteen, että veljeys säilyy hyvänä, Krister toteaa. – Yrittäminen on ollut meille kaikille itsestäänselvyys, mutta aina se on jotenkin mystistä, mutta mitä mielenkiintoisinta seikkailua, Aulikki Kaasalainen maalailee yrittäjyyttä. – Parasta perheyrittämisessä on, että työllämme on selkeä tarkoitus, veljekset pohtivat. – Ja valtavan lisämausteen yrittämiseen ja on tuonut se, että on saanut tutustua pitkällä yrittäjätaipaleella ihmisiin ympäri maailman. Ollaan valmistajien kanssa kuin yhtä ja samaa perhettä, sillä suuri osa yhteistyökumppaneistakin, kuten esimerkiksi italialainen FIMAP, ovat perheyrityksiä. On luonteva tehdä kauppa heidän kanssaan, kun arvomaailmat ovat lähellä toisiaan, Jussi paljastaa. Alfa Cleaningin vanhin maahantuontisopimus on solmittu 1992 englantilaisen Numatic Internationalin kanssa, joka sekin oli silloin perheyhtiö. – Tiesittekö, että maailman ostetuinta ammatti-imuria Numatic Henryjä on valmistettu yli 10 miljoonaan kappaletta, Jussi kysyy.
Yrittäjätaival ei kuitenkaan koskaan ole helppoa ja vailla vastoinkäymisiä. – Haastavin paikka minulle henkilökohtaisesti oli kun kaksoisveli kuoli ja serkkupoika lähti samoihin aikoihin talosta muihin hommiin, vaikka palasikin vuosia myöhemmin takaisin, Jussi Kaasalainen muistelee. – Perhe toi turvallisuutta ja pohdittiin, että yhdessä meillä on kaikki ne ominaisuudet, joilla voimme voittaa ja pärjätä tulevaisuuden haasteissa, Jussi summailee. – Haasteet ja vastoinkäymiset pitävät jalat maassa ja jatkuvan kehittämisen mielessä. Se on keskeinen oppi vanhemmilta meille, että me olemme asiakkaita varten, veljekset tuumaavat.
Vastuuta työntekijöistä ja luonnosta
Vaikka ydinperhe on aina ollut Kaasalaisilla erityisen tärkeä, ovat työtekijät muodostaneet keskeisen osan tätä yhteisöä. Vastuu työpaikoista, työntekijöiden asuntolainoista ja työntekijöiden perheiden pärjäämisestä on ollut Kaasalaisille itsestään selvä valinta. – Kaikilla pitää olla mukava tulla töihin, Krister painottaa. – Ja työhyvinvointiin kannattaa panostaa. Siksi me hankimme työntekijöille mm. sähköpyörät, Mika paljastaa. Savonlinnassa on kaunis luonto lähellä ja maailman puhtaimmat vedet. – Italialaiset, englantilaiset, amerikkalaiset ja saksalaiset päämiehet eivät lakkaa ihastelemasta tätä Savonlinnan puhdasta järviluontoa, kun käyvät täällä meillä vierailulla. Ja mieleenpainuvilla oopperajuhlilla Olavinlinnassa. Meillä on täällä tarjota upea kokonaisuus, jota kannattaa hyödyntää ja josta kannattaa olla ylpeä sekä pitää huolta, Jussi iloitsee. Vastuulliset luontoarvot näkyvät myös yrityksen toiminnassa. Kaikki asiakkailta käytöstä poistuvat koneet Alfa Cleaning kerää talteen, purkaa ja kierrättää. Maahantuontiin etsitään koneita ja tuotteita, esimerkiksi siivousvaunuja, jotka on tehty kierrätysmateriaaleista. – Haluamme varmistaa lapsillemme yhtä puhtaan ja upean luonnon kuin mitä meillä on ollut täällä Saimaalla, Mika ja Krister painottavat.
Sukupolvenvaihdos ilman luopumisen tuskaa
– Kun aika ajaa ohi on syytä luopua ja antaa vastuuta tuleville. Tunsin, että oli aika vahdinvaihtoon ja koulutin poikia kolmen vuoden ajan sekä lisäsin heille vastuuta pikku hiljaa, Jussi paljastaa. Pojat olivat olleet kasvuvaiheessaan myös yrityksen ulkopuolella töissä. Krister töissä Helsingissä Alfan jälleenmyyjällä ja Mika Bernerillä ja Malkit Oy:ssä. He olivat nähneet siivous- ja puhtausalan voimakkaan kehityksen sekä ottaneet roolinsa asiakkaiden ja päämiesten keskuudessa. – Halusin tehdä tasapuolisen sukupolvenvaihdoksen ja omasta mielestäni se onnistui hyvin. Ei minulla ollut luopumisen tuskaa, mutta kyllähän se jännitti, miten pojat pärjäävät, Jussi tunnustaa. Jussi oli ollut yrityksessä kuitenkin selkeä pomo, joka viitoitti tien ja toimi kapellimestarina. Poisjääntiperjantaina kuultiin Jussin lausahdus: Good luck boys! Minulle riittää 40 vuotta maha kuralla. Tämä oli minun unelmani, jonka saatte nyt tehdä näköiseksenne!
Persoonallisesti kohti uutta tulevaisuutta
Tänä päivänä Alfa Cleaning on kasvanut 50 jälleenmyyjän ja 60 huoltoliikkeen verkostoksi, joka tuo maahan, myy ja ylläpitää siivousalan johtavia tuotemerkkejä 11 eri maasta. Sen intohimona on tehdä siivouksesta helppoa, turvallista kestävän kehityksen ehdoilla. – Olemme koko porukalla sitoutuneet luomaan positiivisen työympäristön, joka edistää kasvua ja prosessin jatkuvaa parantamista. Olemme olleet onnekkaita löytäessämme upeita työtekijöitä tiimiimme. Toimintamme on ihmisläheistä ja olemme kaikki erilaisia persoonia, joka näkyy meistä myös ulos. Faijan oppi oli, että ole ajoissa, ole nopeampi, toimi tehokkaasti ja ole erilainen. Se on ollut hyvä pohja rakentaa. Tulevaisuus rakentuu pitkäjänteisellä ja systemaattisella työllä. On tärkeää luoda luottamuksen ilmapiiri jälleenmyyjiin ja asiakkaisiin. Asiakaskokemuksen merkitystä ei koskaan korosteta liikaa ja siihen liittyen laatu, innovatiivisuus, vastuullisuus sekä palvelu, takuu- ja ylläpitoasioineen, muodostavat sen ison kokonaisuuden, jolle me tulevasuutta rakennamme, Mika ja Krister painottavat.
Juhan, Kristerin ja Mikan vinkit johtamiseen
– anna tilaa osaajille
– kommunikoi ja kommunikoi
– yksinkertaista asiat
– tee päätökset yhdessä tiimin kanssa
– tee pienetkin asiat huolellisesti
– hoida asiakaspalvelu paremmin kuin muut
– motivoi tiimiäsi hyvän mielen kautta

Alfa Cleaning asiakaslehti
Lue koko asiakaslehtemme tästä
Alfa Cleaning 45v podcast
Kolmiosainen podcast-sarja jossa itse yrityksen perustaja Juha Kaasalainen kertoo ja nykyiset omistajat Krister ja Mika Kaasalainen päivittävät tilanteen tähän päivään. Kuuntele hauska ja rehti stoori!